Hobby Agency lähti heti toiminnan alkuvaiheessa kokeilemaan siipiään maailman markkinoilla! Haaga-Helian StartUp School järjesti pitching illan Kalifornian yliopiston (Cal Poly Pomona) opiskelijoiden kanssa. Siinä opiskelijat molemmista maista pääsivät harjoittelemaan pitchausta, jonka jälkeen vaihdettiin ideoita, kysymyksiä ja palautteita puolin ja toisin.

Kokemus osoittautui upeaksi ja osoitti, että idean kertomisesta ja esittelystä heti alkuvaiheessa toiselle puolelle maailmaa ei ole mitään menetettävää, päinvastoin!

Kun meiltä kysyttiin, haluammeko lähteä tähän mukaan, vastaus oli ehdottomasti kyllä! Oli mahtavaa huomata miten avoimesti ja innostuneesti Kalifornian opiskelijat vastaanottivat liiketoimintaideamme, jolle annettiin myös tunnustusta. Opiskelijat kertoivat, että Yhdysvalloissa työhyvinvointi ylipäänsä on vielä hieman muuta maailmaa jäljessä, mutta he olivat todella innostuneita konseptista. Innostunut vastaanotto antoi meille lisäpotkua viedä ideaa täysillä eteenpäin kertoo Jaana Komscha-Härkönen Hobby Agencystä.

Kalifornian yliopiston opiskelijoiden Startupp-toiminta oli vakuuttavaa. Tässä pitchauksessa kaikilla opiskelijoilla oli jo oma prototyyppi tuotteesta valmiina. He olivat saaneet uskomattoman lyhyessä ajassa hahmoteltua ideansa esiteltävään muotoon.

Pitching-illat skypen kautta Cal Poly Pomonan kanssa ovat olleet loistavia oppimiskokemuksia ja palaute opiskelijoilta kummassakin päässä on ollut tosi positiivista kertoo Päivi Söderström, Development Manager Haaga-Helian StartUp Schoolista.

Verkostoitumisessa on voimaa ja Hobby Agency pitää heti toiminnan alkuvaiheessa silmät auki erilaisille mahdollisuuksille.

Joskus pienistäkin puroista syntyy suuri joki.

Jaa postausShare on FacebookShare on LinkedInShare on Google+Tweet about this on TwitterPin on Pinterest